Tarjoan sydänlähtöistä kohtaamista ja tukea ihmisille, jotka kaipaavat syvempää yhteyttä itseensä ja elämään.
Olen kohtaajana lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Minulle on tärkeää luoda turvallinen, rauhallinen ja selkeä tila jokaiselle kohtaamalleni asiakkaalle, jotta voimme laskeutua yhdessä olennaisimman äärelle.
Minulla on ollut syvä suhde uniin lapsesta saakka ja kutsumukseni on kutoa niiden viisautta takaisin kulttuuriimme. Unet ovat minulle silta psyyken syvempiin kerroksiin ja sisäiseen tietoon.
Olen kouluttautunut mielenterveyshoitaja ja fysioterapeutti (Valvira) sekä Luova Uniohjaaja® ja Metsämieliohjaaja®.
Olen täällä kun tarvitset kokeneen ja sydämellisen kanssakulkijan tukea matkallesi kohti todellisen luontosi makuista elämää.
Näkemykseni
Näen kehon tuntemukset, emootiot, impulssit, symbolit ja unet meidän sielumme kielenä. Näihin tutustumalla voimme jälleen muistaa, kuka me olimme ja olemme edelleen kaikkien ehdollistumien alla. Näen myös, että ekosysteemimme tarvitsee enemmän ihmisiä, jotka ovat yhteydessä sisäiseen ohjaukseensa ja elävät rohkeasti siitä käsin. Keho on aina yhteydessä laajempaan elämän verkkoon ja korkeamman voiman ohjaukseen. Elinvoima ja luovuus kukoistavat siellä, missä ihminen kunnioittaa tätä yhteyttä.
Unimaa
Unimaa kuvastaa meissä kaikissa olevaa sisäistä tilaa, jossa kaikki on mahdollista. Se on meidän sielumme maaperä ja kohtu. Me olemme tässä tilassa luovia unennäkijöitä, joilla on vapaus kirjoittaa uudenlaista tarinaa.
Aikaisempi työkokemus
Minulla on pitkä työkokemus kokonaisvaltaisesta terveydenhuollosta, mielenterveystyöstä ja saattohoitotyöstä. Olen työskennellyt Suomessa, Nepalissa ja Englannissa.
Muu kokemus
Olen harjoittanut meditaatiota viimeisen vuosikymmenen ajan ja osallistunut tänä aikana pitkille hiljaisille retriiteille sekä soolona että ryhmien kanssa. Uteliaisuuteni maapalloa, ihmisluontoa ja viisausperinteitä kohtaan on johdattanut minut tutustumaan erilaisiin maihin ja kulttuureihin Euroopassa ja Aasiassa. Muutama vuosi sitten tunsin kutsun palata Suomeen vahvistamaan yhteyttä omiin juuriini ja tämän maan kallioperässä asuvaan viisauteen.
Koulutus
Olen osallistunut erilaisiin koulutuksiin kohtaamiseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja paranemiseen liittyen. Luonto ja elämä itsessään ovat minulle opettajista merkittävimpiä.
NeuroAffective Touch, peruskurssi (2024)
Rosen-metodi, peruskurssi (2023)
Luova Uniohjaaja (2022-24)
Holding Space mentorointiryhmä, Agata Krajewska (2022)
Holding Space koulutus, Agata Krajewska (2022)
Traumaa käsittelevät opinnot (2019 – jatkuu)
Dream School, Toko-Pa (2019)
Metsämieliohjaaja (2015)
Energiahoitaja (2015)
Fysioterapeutti, psykofyysinen lähestymistapa (2015-17)
Ihminen tavattavissa -kasvuohjelma (2012-14)
Lähihoitaja, mielenterveystyö (2004-07)
Joitakin minulle tuttuja teemoja
somaattinen työskentely tunteiden, tarpeiden ja rajojen kanssa ~ sisäisen lapsen kanssa työskenteleminen ~ henkilökohtaisen ja ylisukupolvisen trauman kohtaaminen ~ arkkityyppien kanssa työskenteleminen ~ enneunet, selkounet ja selväaistisuus ~ terveen suhteen luominen kehoon ~ rituaali- ja seremoniatyöskentely ~ herääminen ja sielun pimeä yö ~ uupumus ja siitä toipuminen ~ kehon ja mielen dialogi ~ sairaus initiaationa ~ eriytymisprosessi ~ elämä empaattisena ja erityisherkkänä ihmisenä
Toimintaani ohjaavat arvot:
aito kohtaaminen
luottamuksellisuus
yhteys voimavaroihin
luonnon kunnioittaminen
myötätuntoinen kohtaaminen
sisäisen viisauden kunnioittaminen
rajojen ja erilaisuuden kunnioittaminen
tilan antaminen jokaisen omalle prosessille
yhteyden vaaliminen omaan kasvuprosessiini
Kaikkia palveluitani yhdistää intuitiivinen, traumasensitiivinen, voimavarakeskeinen ja holistinen lähestymistapa. Kunnioitan sinun sisäsyntyistä viisauttasi. Tehtäväni ei ole kertoa sinulle, miten sinun tulee elää, vaan kutsua sinussa jo oleva tieto ja voimavarat esiin. Tarjoan sinulle turvallisen tilan, jossa voit tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olet.
Nina on upea tilan kannattelija, empaattinen ja syvää viisautta huokuva ohjaaja.
-Karoliina

Sinussa on tie oman hyvinvointisi lähteelle.
Olen täällä tarjoamassa sinulle turvallisen tilan,
jossa voit kuulla sisäisen lähteesi solinan ja löytää sen luokse.

